Nyt pukkaa väliraporttia. Eli varoituksena, jokseenkin mielikuvituksetonta matkakertomusta tiedossa.
Kolmas aalto aloitti urakkansa kohti vuonojen maata erinäisten auto-epiccien jälkeen perjantai-iltana vasta noin kello kahdeksan aikaan illalla Kuopiosta. Noh, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Hetken jo epäilytti pääseekö sitä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen liikkeelle ollenkaan, mutta lopulta täydellä tankilla nokka kohti pohjoista ja avot´ ,alkoi suupielet jo hiljalleen pyrkiä hymyyn. Suunnitelmaa ei juuri ollut, joten päätettiin painella Tojotan selässä niin pitkälle kuin jaksetaan ja johan se silmä alkoi luppasta heti Karesuvannon kohdalla noin satanen Kilpparilta etelään. Matkaa siis tuossa vaiheessa taitettuna jotakuinkin kunnioitettavat 800km ja kello hälppi neljän mutkissa lauantaiaamuna. Kurvattiin sotaratsumme P-paikalle. Helvetin rikkaat Jyllenbergit olivat ilmeisesti lähteneet liikkeelle koko suvun voimin ja valitsemamme parkkis oli täynnä toinen toistaan hienompia, ehkä jopa porealtain varusteltuja saksalaisvalmisteisia matkailuautoja. Aamulla pakkasta oli hyvinkin parikymmentä raatia kun heräilimme huonosta asennosta Tojotan takakontista. Jyllenbergin Rouvalla oli ihmettelemistä kun Fifin ulkoilutuksen ohessa tarkkaili toimiamme, ukkonsa siemaillessa lämmintä rommitotia Webaston lämmittämässä luksusmatkaajassaan.
Loppu porukka piti tuolloin majaansa Skibotnissa, jonne ei aamulla siis matkaa enää ollut kuin poronkusema. Tehtiin läpsystä vaihto kun Pasu & Pasi lähtivät kohti kotimaata ja meidän tarkoituksemme oli viettää reipas viikko laskeskellen mäkeä.
Heti tulopäivänä käytiin tuuppaamassa alkulämmöiksi hienon hieno Blåtinden. Tarkoitus oli saada hieman tuntumaa ylämäkihiihtoon ja kai jossain määrin myös alamäkihiihtoon... Mieleni tekisi lainata tässä vaiheessa jaoston toisen jäsenen jo aiemmassa blogituksessa käyttämäänsä manausta liikkumisesta ylämäkeen. En sitä kuitenkaan tee vaan manaan sen aivan omaa verbaliikkaani käyttäen. Kyllä oli taas tasamaan hipit ihmeissään umpilumen määrästä ja mäen pituudesta. Sanalla sanoen, aivan Vitun raskasta duunia polkea hangessa ylämäkeen reipas kilometri verttiä!! Melkoinen jorma alkoi kehittyä keskelle otsikkoa kun toppiharjanne ei ottanut lähentyäkseen vaikka kuinka tamppasi ylämäkeen omilla äärirajoillaan. Vitutusta lisäsi luonnollisesti myös se kun turskamaan Naisetkin tiukkasivat ohitsemme vaikka kuinka antoi kaikkensa. Luonnollisesti ylähäälle päästyämme ainakin oma panokseni oli jo tullut annettua ylämäessä, minkä jälkeen pitkään laskuun voimia ei reisissä enää juurikaan tuntunut olevan... Amatöörit liikenteessä. Hieno lasku hyvällä lumella ja loisto päivä joka tapauksessa. Vasta jälkikäteen tajusin, että verttimetrejä oli kertynyt karvan päälle 1100, joten olisi ehkä voinut valita alkuun jotain iisimpääkin. Tulipahan käytyä.Illalla olikin sitten varsin miellyttävä vaihtoehto käydä tunnustelemassa tunnelmaa Tromssan yössä...
Nyt majapaikkanamme toimii Laphaugen Spanstidenin juurella. Britti- ja norjalaisvahvistuksemme himoitsevat pitkiä ja vaikeita jääputouksia hakuin ja jääraudoin. Me Jyväskylän miehen kanssa puolestamme priorisoimme touhumme alamäkihiihtoon. Lunta on tullut nyt sunnuntaista asti jotakuinkin jatkuvasti ja Norjassa kun ollaan, kaikki tapahtuu äärimmäisellä tavalla. Kun täällä sataa lunta, se tarkoittaa sitä, että sitä sitten kanssa sataa. Ja niin on jumaliste satanutkin. Kolme vuorokautta putkeen on tullut puuteria täydeltä taivaalta ja naapurimökit onkin peittyneet jo lumen alle.
Sadetta ollaan pidetty mökissä alajaostolle varsin perinteisin menoin ja vähän jäätäkin on päästy siinä sivussa nakuttelemaan. Myös Joy-Townin poikien sporttiorientoituneen kiipeilykatsomuksen varsin hyvin omaksunut Tuomo-poika piteli toissapäivänä kiinni jäähakun varresta melkoisen mallikkaasti ja jos ei paremmin miestä tuntisi, olisipa voinut luulla, että mies jossain määrin myös tykkäsi touhuiluista, vaikka manasikin kovaan ääneen " Eihän kahvoista roikkuessa pitänyt paikat mennä jumiin!" Pitäisi miehelle varmaan customoida jonkilaiset krimpit hakkujen varteen että saisi tarpeeksi haastetta...
Tänään tuuli hieman laantui ja näkyvyys parani siinä määrin että käytiin tuuppaamassa tähänastisen elämäni ehkpä siisteintä mehtäputikkaa!! Ylemmille lumikentille ei arvaa tällä vyöryriskillä kyllä vielä vähään aikaan lähteä, mutta puurajan allakin mielekästä laskettavaa priimalumella kuitenkin riittää siinä määrin, että pari päivää saa helposti kulumaan niitäkin lumia laskeskellessa. Kyllä oli muutaman päivän puuteripölläkän jäljiltä sellaisia mäkiä tarjolla että sanattomaksi vetää. Tiukkaan kantatessä pölinä kävi jo korvissa asti. Väkisinkin siinä kyynisempikin kaveri heltyy hymyilemään. Tällaista tänään. Lienee aika alkaa rauhoittumaan... Adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti